13.04.2009 - 18:52
Pääsiäinen alkaa olla ohi. Vietin sitä vanhempieni luona Sauvossa. Ilmat oli ihan mahtavat! Pitkä viikonloppu onkin kulunut mukavasti haravoidessa ja puuhommissa. Halonhakkuu vaatii vielä vähän harjoittelua, mutta puupinojen kasaamisessa olen jo lähes ammattilainen=)
Olen koko pääsiäisen himoinnut Laura Ashleyn ihanaa rautasänkyä ja käynyt noin tunnin välein ihailemassa sen kuvaa netissä. Harmi vaan, että meillä on jo hyvä sänky...

27.03.2009 - 16:08
Pitkän bloggaustauon aikana olen saanut nukkekotia jonkinverran eteenpäin. Ensinnäkin se on tuotu tänne Turkuun kotiin. Se vaikuttaa kauhean isolta täällä pienessä kaksiossa. Ostin sen alle Ikeasta sopivan kokoisen sohvapöydän ja siihen sopivan kokoiset laatikot, joihin voi kätkeä pieniä tarvikkeita. Muutamme noin kuukauden päästä Sauvoon vanhempiemme luo pois putkiremontin tieltä. Vietämme siellä varmaan lähes koko kesän, kun sekä minulla että armaallani on kesätyöt siellä päin. Luultavasti nukkekotikin tulee mukaan.
Mummon vinttikamarin olen osittain tapetoinut, mutta tapetti loppui kesken. Täytyy siis tilata lisää.

Tässä toinen kuva vinttikamarista. Vähän huono kuva, mutta siinä näkyy bambuverhosta tehtyä lautalattiaa, joka ei ole vielä aivan valmis. Kuvassa myös mielestäni ihanat hiirenloukku ja hiiri, jotka ostin Hallittaresta Turun kauppahallista. Kyllähän jokaisella vanhan talon vintillä nyt ainakin yksi hiiri on oltava!

Lastenhuone on myös tapetoitu. Tapetti on Tildan Paper Craft kirjasta. Se on pilkullista, mikä ei tästä kuvasta kauhean hyvin näy. Perheen uusi lemmikkikoira löytyi kirpputorilta. Se on hyvin kiltti ja lapsiystävällinen. Pinnasängyllä olevan peitteen virkkasin Tildan muliinilangoista. Olen ajatellut vielä vähän viimeistellä sitä taustakankaalla ja pitseillä.

Siskoni toi minulle Tampereenreissulta tuliaisen Nukkelasta. Tämä ihana piano pääsee ruokasaliin.

27.03.2009 - 15:42
Onkin vierähtänyt jo aikaa edellisestä päivityksestä. Syynä on ollut kameran laturin häviäminen kirjoituspöydän laatikkoon. Nyt tulee kuitenkin vähän kirppistelyä. Vein eilen omia vaatteitani myytäväksi Kaarinan Realkirppikselle ja olen tehnyt itse myös vaikka mitä löytöjä. Eilen teimme siskoni kanssa tosi hyvät löydöt Turun Länsikeskuksen Kirppis-Centeristä.
Tässä Vilan farkkumekossa oli hintalaputkin vielä tallella.

Valkoinen Hennesin neuletakki oli myös kuin uusi. Hyllyssä oli näitä kaksi samanlaista, joten myös siskoni sai tällaisen.

Tämäkin korallinvärinen Hennesin neuletakki oli kuin uusi ja väri oli mielestäni kiva, joten olihan sekin pakko ostaa=)

Tämän Mangon vaaleanpunaisen lyhyen 3/4 hihaisen neuletakin löysin viimeviikolla Realkirppikseltä. Laput on tallella, joten kuuden euron hinta ei mielestäni ollut kauhean paha. Tämä on lempi ostokseni näistä kaikista.

Näiden lisäksi ostin eilen kirpparilta myös ihanan pipon ja mustan neuletakin.
03.03.2009 - 22:15
Käväisin tänään Kaarinan kirppiksellä ja Hong Kongissa. Honkkarista löysin halvan bambuverhon, josta aloitin jo tekemään lattiaa mummon vinttikamariin. Laitan kuvia sitten kun on valmis.
Kirppikseltä löysin nukkekotiin pienen purnukan, hauskan posliinisen kirjoituskoneen ja kakkuvadin, joka on kynttilänjalka. Kakkuvati on aika iso, mutta ehkä siihen voisi tehdä vaikkapa hääkakun=)

Löysin myös ihanan farkkumekon ja pari hauskaa lasten nukkekotinukkea kummitytölleni.

03.03.2009 - 21:58
Olen tämän viikon lomalla ja vietän sen lapsuudenkodissani pikkuveljieni ja kolmen koiran kanssa vanhempieni kiertäessä Californiaa. Päivisin puuhailen omiani ja iltaisin käyn töissä. Nukkekoti edistyy hitaasti periaatteella hiljaa hyvää tulee. Minulla on vaikeuksia tapettien valinnoissa. Haluaisin, että ne sopisivat edes jotenkin yhteen keskenään. Kolmen huoneen tapetit olen kuitenkin jo valinnut.
Ruokasaliin tulee tällaiset vaaleanpunaraidalliset. Tapetti on oikeaa tapettia äitini tapettimallikirjasta. Boordi on saatu leikkaamalla oikeasta boordista koristeellinen keskiosa. Kuvassa näkyy myös keskeneräistä parkettilattiaa, jonka siis teen viilusta. Alustana on kovalevy. Tarkoituksena olisi tehdä viilusta myös panelointi. Kaakeliuuni on keskeneräinen, kuten kaikki muukin, mutta otin senkin kuvaan, jotta näkee vähän tekovaiheita.

Keittiöön tulee tällaiset vihertävät tapetit, jotka ovat Tildan paperivihkosesta, jonka esittelin eräässä aiemmassa postauksessa. Lattia tulee olemaan mustavalkoruudullinen. Olen ajatellut myös panelointia, mutta sillä ei ole kiire.

24.02.2009 - 18:52
Pakko postata, kun löysin ihanan nettikaupan! www.etsy.com. Himoitsen sieltä mm. kirjaa, jossa on ohjeita sisätossujen tekoon. Kuvan oikeanpuoleiset tossut olisivat kivat vaikka vaaleanpunaisina.

Etsystä löytyi myös tosi söpöjä kankaita:



24.02.2009 - 17:14
Käväisin eilen Länsikeskuksen Kirppis-Centerissä Turussa. Löysin kuvassa olevat villapaidat. Kaksi itselleni ja kaksi poikaystävälle.

Löysin kirpputorilta myös vähän arkartelutarvikkeita. Pahvirullia, raidallista tapettia sekä helmiä, joita ei ole kuvassa. Laitan niistä kuvan kun ne ovat muotoutuneet hajuvesipulloiksi.
Sinooperista ostin Tildan papereita, joista tulee luultavasti tapetit nukkekodin keittiöön ja kylpyhuoneeseen. En ole vielä päättänyt mitä niistä käyttäisin. Ne ovat kaikki ihania! Samassa vihossa on myös boordeja.

Tässä vielä lähikuva kansiosta. Kannessa ovat kaikki tapetit, mitä sisältä löytyy. Ostin myös Tildan kirjontalankoja, joista on tekeillä virkattu peitto lastenhuoneeseen.

23.02.2009 - 16:25
Viikonloppuna nukkekotiprojekti eteni huimaa vauhtia. En ole taaskaan malttanut postata innostukseltani. Perjantaina hain postista minimaailmasta saapuneen paketin, jossa oli yhtä sun toista nukkekotiin. Kuvassa ovat nukkekodin uudet asukkaat. Vauvan olen ostanut jo aiemmin. Nimiä herrasväellä ei vielä ole.

Minimaailmasta tulivat myös kylpyhuoneen kalusteet, mummon kammariin kamiina ja lintuhäkki, tapetit lastenhuoneeseen ja mummolle, keittiön hella ym.

Viikonlopun aikana olen maalannut portaikot ja listat uudestaan. Sävy on aika kermainen valkoinen ja jossain valossa se taittaa vähän vaaleanpunaiseen. Alla olevassa kuvassa ovat maalaamattomat ja maalatut portaat. Luonnossa sävyero on suurempi. Olen maalannut samalla värillä myös lastenhuoneen kalusteet, jotka olivat ennen vaaleansiniset. Ne eivät sopineet yhtään uuden tapetin väreihin.

Lattiaprojekti on myös edistynyt tai oikeastaan alkanut alusta, sillä ei viilua oikein voi liimata pahville=) Liimaan parketin siis kovalevylle. Sitä löytyi sopivasti lapsuudenkodistani, kuten maalejakin. Äitini varastoista löytyi myös tapettimalleja, joista löysin sopivan tapetin makuuhuoneeseen ja ruokasaliin. Laitan niistä kuvia myöhemmin.
19.02.2009 - 10:47
Tämä viikko on ollut melko kiireinen, joten en ole ehtinyt postaamaan. Olen ollut työharjoittelussa ja käynyt kaksi kertaa elokuvissa ja joogannut. Aloitimme poikaystäväni ja siskoni kanssa astangajoogan pari viikkoa sitten.
Tänään menen iltavuoroon. Oli mahtavaa saada kerrankin nukkua pitkään ja syödä rauhassa kunnon aamiainen=)

Tein sunnuntaina ison tilauksen minimaailmasta. Toivottavasti se saapuu viikonlopuksi. Tulossa on mm. nukkekodin asukkaat ja tapetteja. Maalasin eilen tällaisen pienen pöydän. Käytin akryylivärejä. Jälki ei ole paras mahdollinen, mutta kelpaa. Pöydästä on kuva ennen käsittelyä edellisessä postauksessa. Samassa kuvassa on puinen kaappi, jonka aion myös maalata.

15.02.2009 - 16:08
Nukkekodin pintaremontti alkoi eilen lattian teolla. Materiaali on puuviilua. En ole ihan varma mitä puuta tuo pääväri on, mutta näytti vähän tammelta. Vaaleampi raita on saarnea. Yritin ensin leikata viilua maattoveitsellä, mutta se ei onnistunut olleenkaan, sillä reunoista ei tullut suoria. Havaitsin, että tavalliset sakset ovat paras työkalu. Ennen kuin leikkaa, on hyvä teipata palat maalarinteipillä, jotta reunat eivät rispaantuisi niin helposti. Lattian teko jatkuu ensiviikonloppuna. Jouduin jättämään nukkekodin Sauvoon viikoksi. Siellä on paljon helpompi tehdä remonttia, kuin täällä opiskelijakaksiossani. Tänään olen myös maalannut nukkekodin sisäkatot ja listat maalarin valkolakalla.

Eilen löysin myös kauan kadoksissa olleen nukkekotijemmani, josta löytyi vaikka mitä! Seuraavat huoneet ovat olleet pahvisessa nukkekodissani, joka on jouduttu heittämään pois, koska se oli vintillä kosteudessa käpristynyt ihan muodottomaksi. Siina olivat kaikki huonekalut paperisia.


Löysin myös vanhat huonekaluni. Punainen pöytä ja sen ympärillä olevat tuolit ovat vaarini tekemiä.

Nämä muoviset huonekalut ovat myös aika hauskoja, mutta niitä tuskin laitan tähän nukkekotiin.

Printtasin myös vähän minejä netistä. Kuvissa teerasioita, siemenpusseja, kirjoja, valokuvia, postikortteja ym. Ihanimmat löysin osoitteesta http://home.wanadoo.nl/ichayata/printjes.htm

|
Kirjoittaja
Blogia kirjoittelee parikymppinen Julia- tyttö, joka innostuu milloin mistäkin. Aihealueina ovat ainakin nukkekodit, käsityöt, kirppis ja sisustus.
Kivoja blogeja ja paikkoja
|